torstai 22. joulukuuta 2011

Pulp 3/2011

Pahasti vaikuttaa siltä, että Pulp ei ilmesty neljää kertaa vuonna 2011. Toimitus tähtää neljännen numeron kanssa helmikuulle 2012 ja antaa myös varoituksen sanan, että silloin ilmestyvä numero saattaa hyvinkin olla lehden viimeinen. Aikaa pyyteettömälle kioskikirjallisuuden tutkimukselle ei oikein enää tunnu löytyvän.

Tässä numerossa on kolme uutta juttua, joista yksikin on osittain kierrätystä (mistä varmaan huomaa toimituksen epätoivoisuuden): katsaus Egmontin Pulp-sarjaan on aiemmin ilmestynyt Sarjainfossa, tosin lyhyemmässä muodossa (ja juttu jää valitettavasti nytkin vajaaksi). Kaksi muuta uutta juttua kertovat Teräsmies-miehen Joe Shusterin fetissiharrastuksesta sekä Tom Piccirillin erinomaisesta The Cold Spot -rikosromaanista, joka osoittaa, että hyvää rikoskirjallisuutta ilmestyy edelleen alkuperäispokkareina, aivan niin kuin nostalgisesti muistellulla 1950-luvullakin.

Numerossa on myös kaksi arkistojen kätköistä kaivettua artikkelia: lyhyt esittely israelilaisista Tarzan-kopioista ja arvio Paul Austerin esikoisromaanista, Paul Benjamin -salanimellä kirjoitetusta Squeeze Play -dekkarista (jonka suomeksi saattamisesta haaveilimme yhden kustantajan kanssa, mutta ilmeisesti sitä ei saisi julkaista Austerin omalla nimellä, mikä vesittäisi ideaa).

Pulpin jälkeen kannattaakin lukea lukemistolehti Iskun viimeinen numero täältä. Hyvää joulua niille, jotka tämän ennen joulun pyhiä lukevat! (Ai niin, tässä on linkki edelliseen Pulpiin, josta pääset eteenpäin myös muihin aiemmin netissä ilmestyneisiin numeroihin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti