Kokoelma vanhinta suomalaista scifiä

Aivopeili oli vuoden 2011 kiinnostavimpia teoksia 

Tieteiskirjallisuuden perinnön ohuutta Suomessa on aina valiteltu kovaan ääneen. Se ei kuitenkaan ole koskaan ollut niin olematon kuin on annettu ymmärtää, vaan suomalaisen kirjallisuuden historia on itse asiassa täynnä tieteiskirjallisuutta, sitä vain ei ole useinkaan otettu huomioon historiankirjoituksessa, vaan kaikki mahdolliset esiintymät on sysätty syrjään tai ne on unohdettu, joko tieten tai tietämättä.
Jari Koposen ja Vesa Sisätön kokoama Aivopeili korjaa puutetta kiitettävästi. Koponen on käynyt läpi autonomian ajan sanoma- ja lukemistolehtiä ja kirjannut ylös kaikki vähänkin science fictioniin viittaavat tarinat. Viime syksynä ilmestyneeseen Aivopeiliin on valittu näistä kiinnostavimpia. Suomalaisen science fictionin varhaisvaiheita ryydittävät Sisätön ja Koposen hyvät esipuheet, joista varsinkin Koposen teksti on erityisen kiinnostava, sekä seitsemän ulkomaisilta kirjailijoilta valittua tarinaa, joiden kaikkien käännökset ilmestyivät jo aikanaan suomalaisissa lehdissä. Aivopeilistä syntyy erinomainen kuva siitä, miten tieteiskirjallisuus Suomeen tuli ja ketkä sitä kirjoittivat.
Sisätön esipuhe on lähinnä teoreettinen avaus siihen, miten suomalaista tieteiskirjallisuutta kannattaisi lähestyä. Koposen esipuheen perusteella suomalaisen science fictionin varhaisvuosien kiinnostavimmat tarinat ovat selkeästi romaaneja, varsinkin Gabriel Sandenin englanninkielisellä nimellä varustettu Money. En amerikansk roman (1916), joka vaikuttaa siltä, että se pitäisi aivan ehdottomasti saada suomeksi. Samoin Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä (1917) pitäisi julkaista uudestaan hyvällä esipuheella ja muutamalla aikalaisarvostelulla varustettuna. Hauskasti Koponen tyrmää presidentti Kekkosen varhaisen tarinan "Matka Marsiin", joka ilmestyi Perjantaissa vuonna 1916: "kyhäelmä ei juuri mainintaa ansaitsisi". Tarina löytyy sekä kirjasta Nuori Urho (1999) että kokoelmasta Minä olin diktaattori (2009).
Aivopeilin kiinnostavin novelli on varhaisin, turkulaisen yliopistomiehen Gabriel Israel Hartmanin novelli "Uni", joka ilmestyi jo 1803 (eli ei varsinaisesti ole autonomian ajan teksti). Tarina ilmestyi Åbo Tidningissä ja on kiinnostava maailmanlaajuisestikin, koska siinä - ainakin Jari Koposen mukaan - esiintyy ensimmäistä kertaa ajatus mikrokosmoksesta: Hartmanin nimetön kertoja kuvailee vuonna 1899 tapahtuvaa mikroskooppiesitystä, jossa paljastuu, että maailmat sisältävät aina pienempiä maailmoja ja tämä jatkuu ad infinitum! Yleensä ensimmäisenä mikrokosmos-tarinana on pidetty englantilaisen Fitz-James O'Brienin kertomusta "The Diamond Lens" vuodelta 1858. Hartman on kirjoittanut "Uni"-tarinansa viehättävän täsmällisellä empire-tyylillä. Tarina sietäisi kääntää ja julkaista myös muilla maailman kielillä.
Zachris Topelius tunsi aikansa genrekirjallisuutta ja hän kokeili myös kauhunovelleja, kuten tyylikkäissä tarinoissa "Toholammi" ja "Ikuinen ylioppilas". Aivopeili paljastaa, että Topelius kokeili myös tieteisfiktiota, joskin toisiinsa liittyvät tarinat "Maailmankuivuus" ja "Maa nimeltä Victorianmaa" (kummatkin 1844) ovat enemmänkin runollista yhteiskunnallista utopiaa kuin varsinaista science fictionia. Topeliuksen vahvassa kuvitelmassa maailma tuhoutuu kuivuuteensa - ajankohtainen teema edelleenkin -, mutta uudenlainen utooppinen yhteiskunta muodostuu jonnekin Afrikan seuduille. Saman tyyppinen tarina on H. C. Andersenin "Vuosituhansien kuluttua", joka on Aivopeilin ulkomaisten tarinoiden osastossa - köydenvedossa Topelius kuitenkin päihittää tunnetumman satusedän!
Monet Aivopeilin suomalaisista tarinoista kertovat sukupuoliroolien kääntämisestä päälaelleen, jotkut lähes pakkomielteenomaisesti. Koposen esipuheesta käy ilmi, että aihe askarrutti kotimaisia kirjailijoita enemmänkin, eikä esimerkiksi kirjaan päätyneessä Evald Ferdinand Jahnssonin tarinassa "Muistelmia matkaltani Ruskealan pappilaan uuden vuoden aikoina vuonna 1983" anneta mairittelevaa kuvaa naisten tulevasta vallasta. Ei tarinassa kyllä kauhean mairitteleva kuva synny kirjoittajastakaan!
Paremmin pärjäävät asiaan satiirisesti suhtautuneet naiset, Fredrika Runeberg tarinallaan "Nurinkurinen maailma" (1857) sekä oululaissyntyinen Alba Ödegård, jonka tarina "Zulumaassa seitsemänsadankahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua" on tosin aika pitkäpiimäinen jaarittelu. Ideoiden tasolla se on kylläkin herkullinen ja sisältää suomalaisessa kirjallisuudessa harvinaista kevyttä piikittelyä.
Monet tarinoista eivät ole kovin novellimaisia, vaan enemmänkin kuvailua siitä, millaista tulevaisuudessa on. Yhteiskunnallisesti kiinnostava on Kyösti Teräksen "Uudenvuodenpäivänä 1995" (1895), jossa kirjoittaja maalailee kiinnostavia näkyjä tulevaisuuden Tampereesta. Samantyyppinen, joskin yhteiskunnallisesti kitkerämpi on työväenliikkeessä mukana olleen Kaapro Jääskeläisen "Heräämiseni eli Jääskeläisen ylösnousemus" (1895). Siinä kuvataan ristiriitaisia tunteita herättävästi tulevaisuuden maailmaa, jossa kiinalaiset ovat ottaneet vallan länsimaissa. Novelli jää kutkuttavasti kesken.
Yllättävän novellimainen ja joukossa hyvin erilainen on toimittaja Axel Fogelholmin lyhyt humoreski "Kuinka ensi vuosisadalla voi polttaa nenänsä" (1883), joka sivuaa jopa ihmissyöntiä. Vielä hurjempaan menoon yltää nimimerkki TRT:n kirjoittama "Ratkaisu" (1917), jossa Suomi räjäytetään irti mantereesta, tarkoituksena ratkaista Itämerellä raivoava sota rannikkovaltioiden kesken. TRT:n todellista henkilöllisyyttä ei tiedetä.
Ulkomaiset tarinat ovat monimuotoisempia, mikä tietysti kertoo perinteen vahvuudesta. Parhaiten aikaa on kestänyt saksalaisen Carl Grunertin "Vakooja" (1908), vauhdikas ja kovaotteinenkin kuvaus marsilaisten salaperäisestä hivuttautumisesta Maan päälle. Tarinan suomennos ilmestyi Kyläkirjaston Kuvalehdessä B7/1914. Toisen saksalaisen, paljon tunnetumman Kurd Lasswitzin "Aivopeili" (1900, julkaistu Vipunen-lehdessä 29/1912) on raskassoutuisempi, vaikka Lasswitz onkin tavoitellut kepeätä tyyliä. Vikaa voi olla suomennoksessakin.
Ranskalaisen Albert Robidan "Venäjän tulevaisuus romaanikirjailijan esittämänä" on kiinnostava katkelma, joka julkaistiin lyhyen suojasään aikana vuonna 1906: siinä venäläiset anarkistit käyttävät niin rajuja paukkuja, että maankuoreen repeää suunnaton reikä ja Venäjä on lähellä tuhoutumistaan.
Jack Londonin "Goliat", jota ei Koposen ja Sisätön mukaan ole julkaistu missään muualla suomeksi, on reipashenkinen terrorismia suosiva tarina, jossa maapallon ja ihmiskunnan parempaa tulevaisuutta haikaileva kapteeni Nemo -hahmo uhkailee maailman eri valtoja niin vahvasti omilla pelottavilla tuhoaseillaan, että nämä tottelevat ja maailmasta todella tulee parempi paikka! London hiukan tuntuu perääntyvän omista haaveistaan kirjoittamalla lopuksi, että tarina on 2250-luvulla kirjoitettu kouluaine - mutta kertoo silti todella tapahtuneesta! (Kuvassa London.)
Kirjan päättävät kaksi hyvin erilaista tekstiä, Anton Tshehovin "Tulevaisuuden avioliitto" (1885, julkaistu Perjantai-lehdessä 19/1917), joka on tshehovilainen mutta vaatimaton bagatelli, ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn vahvasti satiirinen tulevaisuudenkuvaus "Nainen vuonna 2009", jota lukiessa ensiksi pudistelee päätään epäuskoisena, mutta sitten Key vetää maton lukijan alta. Tarinan alkuperäinen nimi ja ilmestymisvuosi eivät ole tiedossa, joten itse pitäisin periaatteessa epäilyksenalaisena, onko se Keyn kirjoittama. Se ilmestyi Viikko-lehdessä 41/1916.
Tarinoiden lisäksi kirjassa on myös suomalaisen science fictionin bibliografia, joka on varmasti perinpohjainen. Hiukan jää mietityttämään, minkälainen on Juhani Ahon "Suurin totuus" (Päivälehti 95/1895), mutta se on helppo tarkistaa, koska tarina on osa Ahon Lastuja.
Aivopeili on hienosti koottu paketti, joka synnyttää halun saada lisää, vaikka kaikki tarinat eivät enää oikein kestäkään lukemista - esimerkiksi Ödegårdin ja Jahnssonin tarinat jäivät minulta kesken. Valituksen aiheita on kuitenkin joitain. Ensinnäkään en ymmärrä, miksi kannessa on Könnin kuokkamiehen kuva, kun yksikään tarinoista ei viittaa hahmoon millään tavalla.
Toiseksi harmittaa, että esipuheissa mainitaan kiinnostavan kuuloisia tekstejä, joita ei kirjassa kuitenkaan ole. Tällaisia ovat ainakin Ilmari Kiannon "Lentokoneella Suomussalmelta Amerikkaan" (1913), jota Jari Koponen kutsuu jopa Alfred Jarry -henkiseksi absurdismiksi (!), ja Vihtori Peltosen eli Johannes Linnankosken "Yhdeksännentoista vuosisadan illansuussa" (1898). Viktor Petterssonin "Kolmenkymmenen vuoden jälkeen" (1886) ilmestyi vuonna 1986 kokoelmassa Jäinen vaeltaja, mutta kyllä tähänkin sen olisi voinut ottaa - tai sitten uutena käännöksenä jonkin toisen Pettersonin tarinan, kun niitä esipuheessa kuitenkin kehutaan!
Omasta vaatimattomasta tutkimuksestani tiedän, että Niilo Pärnäsen "Marsin tähtitornissa" (Nuori Suomi 1903) olisi laajentanut kirjan valikoimaa avaruustarinoihin - nyt Aivopeilissä ei mennä kertaakaan avaruuteen!
Ilmeisesti teoksen kokoajia on kahlehtinut kustantajan vaatimus, ettei tarinoiden käyttöoikeuksista makseta. Käytännössä kaikki kirjaan päätyneet tekijät ovat jo pitkään olleet copyrightin ulottumattomissa. Mielessä alkoi kuitenkin kyteä ajatus, että lajityyppivalikoimaa laajentaen saisi aikaiseksi hienon teoksen kotimaisen työväenliikkeen scifi-utopioista ja satiirista fantasioista. Jälkimmäisiä kirjoittivat ainakin Kössi Ahmala ja Kaarlo Uskela.
Kolmanneksi hiukan harmittaa, että Koposen kokoama bibliografia ristikkäisviittauksineen on hankalasti hahmotettava ja käytettävä.
Juri Nummelin
Aivopeili. Autonomian ajan tieteiskirjallisuutta. Toim. Jari Koponen ja Vesa Sisättö. 350 s. Avain 2011. 


Lue myös esittely Eino Railon scifi-tarinoista!