sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Turun salattu kulttuurihistoria


Sulo Rundgrenin vaiherikas elämä

Keksityt elämäkerrat ovat olleet oma alalajinsa kirjallisuudessa jo pitkään. Tämän tyyppisissä kirjoissa pystyy käsittelemään todellista elämää paljon vapaammin, koska asioita ja ihmisiä voi yhdistellä luovemmin ajassa liikkuviin virtauksiin. Ehkä totuus on helpompi kertoa, kun todellisuus ei ole tiellä.
Näin käy myös Harri Kumpulaisen kirjassa Mahdollinen elämä. Se kertoo Sulo Waldemar Rundgrenista, joka löytyi vuonna 1939 pienenä vauvana Kärsämäen kansakoulun tyttöjen huussista. Rundgren - tai Runkku, kuten hänet myöhemmin tultiin tuntemaan - oli levoton monilahjakkuus. Hän oppi lukemaan jo varhain ja elätti itseään suutarina, keikkamuusikkona ja novellikirjailijana. Kumpulainen on laittanut Rundgrenin kirjoittamaan satoja novelleja ajan lukemistolehtiin, kuten Nyyrikkiin. Varsinaisen elantonsa Runkku lienee ansainnut pikkurikollisena. Kirjassa esiintyy lukemattomia kärsämäkisiä henkilöitä, kaikki eläneitä ihmisiä. Kaupunginosamuistelmia yleisempää kiinnostusta on 60-luvun turkulaisen kulttuurin kuvauksilla - kirjassa tavataan niin kirjailija Kaarlo Isotalo ja rokkitapahtumia Kårenille järjestänyt Tapani Maskula kuin lukuisia kuvataiteilijoitakin. (Minutkin mainitaan - olen kuulemma tutkinut Rundgrenin kirjallista tuotantoa.)
Kaikki kiertyy lopulta Kärsämäen kansakoulun ympärille: jossain vaiheessa elämäänsä Runkku toteaa, että koulurakennus oli hänen oikea äitinsä. Mahdollinen elämä on kaunis oodi lakkauttamistaan odottavalle koululle.
Jossain vaiheessa mielessä käy, että Kumpulainen on kirjoittanut kirjassa itsestään. Monenlaista kirjoitellut ja paljon kaikenlaista puuhaillut Kumpulainen on turkulaisen kulttuurin suuria tuntemattomia, jonka omat muistelmat saattaisivat hyvinkin muistuttaa Runkun elämää.
Kumpulainen esiintyy itsekin kirjan sivuilla, ainakin kerran, kun Runkun sekopäinen monikielinen runo julkaistiin Nuoren Voiman Liiton Turun siiven vappujulkaisussa. Se oli Kumpulaisen toimittama. Liitteisiin laitettu ironinen romanssinovelli "Mökin Maarit ja hänen rakkautensa" lienee Kumpulaisen kirjoittama - se ilmestyi vuonna 1980 hänen toimittamassaan Vappu-Vippu -lehdessä, rajulla salanimellä Nyyrikki Sirpale-Kutvonen.
Juri Nummelin
Harri Kumpulainen: Mahdollinen elämä. Sulo Waldemar Rundgren 1939-1969-?. 155 s. Pelipeitto 2006.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti