Suomessa tuntemattomat isot pienet kirjat Halvan viihdekirjallisuuden ja lastenkirjallisuus ovat kulkeneet tiukimmin käsikkäin amerikkalaisten Big Little Booksien kohdalla. Pienet, huokoiselle paperille painetut kirjat sisälsivät usein samoja tarinoita kuin monet pulp-lehdetkin.
Big Little Booksien takana oli Whitman-niminen kustantamo, joka on erikoistunut lasten- ja nuortenkirjallisuuteen sekä elokuvien ja tv- ja radiosarjojen kirjaversioihin. Whitman oli vuonna 1907 perustetun Western Publishingin alanimike. Ensimmäinen Big Little -kirja ilmestyi vuonna 1932, ja jo se loi esikuvan tulevalle: se kertoi Chester Gouldin sarjakuvasankarista, kovaotteisesta rikosetsivä Dick Tracysta. The Adventures of Dick Tracy, Detective oli Gouldin itsensä piirtämä ja kirjoittama.
Tyypillinen Big Little Book oli kooltaan yhdeksän cm leveä ja 11 cm korkea, ja siinä oli sivuja 212:sta aina 432:een, jolloin kirjat olivat yleensä vajaa neljä senttiä paksuja. Kirjat olivat kovakantisia, mutta niiden selkä oli paperia, mikä teki niistä myös helposti hajoavia.
Formaatin kehitteli Whitmanin tuotepäällikkö Sam Lowe ja ideana oli, että kirja olisi paksu ja näyttävä, mutta kävisi silti nuoren lukijan käteen. Erikoista Whitmanin suunnitelmissa oli myös se, että kirjat oli suunniteltu suoraan nuorille lukijoille - aiemmin sarjakuvakustantajat eivät olleet juurikaan suunnanneet tuotteitaan nimenomaan lapsille ja nuorille. Whitmanin suunnitelman nerokkuus näkyi myös siinä, että elokuvat olivat äänen tulon myötä entistä suositumpi media. Ne saivat uutta näkyvyyttä Whitmanin julkaisemista kirjoista - ja vastavuoroisesti kirjat hyötyivät elokuvien saamasta julkisuudesta.
Elokuvat näkyivätkin hyvin Big Little Books -sarjassa, ja kirjoja tehtiin muun muassa sellaisista elokuvista kuin Black Beauty. Kirjoja tehtiin myös sellaisista aikuisyleisölle suunnatuista filmeistä kuin Kurjat (1935), jonka pääosassa nähtiin Charles Laughton. Little Big -kirjoja tehtiin myös kuuluisien tähtien elämäkerroista, muun muassa lapsitähti Mickey Rooneysta.
Animaatiohahmot, joiden lähtökohta oli usein sarjakuvissa, olivat nekin suosittuja Little Big -sarjassa: Mikki Hiiri, Väiski Vemmelsääri ja monet muut tulivat tutuiksi myös kirjojen sivuilla. Monet animaatioihin liittyvistä Big Little -kirjoista ovat erityisen keräiltyjä.
Meitä kuitenkin kiinnostavat enemmän ne Little Big -kirjat, jotka liikkuvat samoissa lajityypeissä kuin aikakauden pulp- ja sarjakuvalehdet sekä radiokuunnelma- ja elokuvasarjat. Käytännössä kaikki samat lajityypit vallitsivat sekä näissä että Whitmanin pikkukirjoissa.
Esimerkiksi kelpaa hyvin science fiction ja fantasia: Edgar Rice Burroughsin Tarzanit elivät näkyvää elämää Big Little -kirjoissa, samoin Alex Raymondin Flash Gordon. Tarzan-kirjoista suurin osa perustui Burroughsin romaaneihin (esim. The Beasts of Tarzan, 1938; Tarzan and the Lost Empire, 1948) ja usein niihin otettiin kuvitukset samasta romaanista tehdystä sarjakuvasta. Tällainen oli esimerkiksi Tarzan and the Jewels of Opar (1941), jonka pohjalla olevan sarjakuvan piirsi Rex Maxon. Myös John Carter, Marsin Tarzan, päätyi kirjaksi niin sanottuun Better Little Book -sarjaan, jonka kirjat olivat perussarjaa suurempia. Tarinan, joka on suomennettukin nimellä Marsin jätti, kirjoitti Burroughsin poika John Coleman Burroughs, joka toimi myös sarjakuvapiirtäjänä ja myös kuvitti oman teoksensa. Kirja oli ainoa Barsoom-aiheinen Big Little Book.Alex Raymondin Flash Gordon oli hänkin suosittu sankari 1930- ja 1940-luvuilla. Monissa tarinoissa oli Don Mooren käsikirjoitus ja Raymondin kuvitus, ja yhdessä he tekivät yli kymmenen Big Little -kirjaa. Kirjoilla oli sellaisia nimiä kuin The Monsters of Mongo (1935) ja The Red Sword Invaders (1945).
Toinen suosittu scifi-sankari oli radiosta ja valkokankaaltakin tunnettu Buck Rogers, jonka tarinoita kirjoitti Philip Francis Nowlan. Tämä oli kehitellyt hahmon vuonna 1928 Amazing Stories -scifi-lehdessä − ensimmäisen tarinan nimi oli "Armageddon 2419 A.D." Sarjakuvastrippi alkoi vuonna 1929, ja Nowlanin kirjoittamia Big Little -kirjoja alkoi ilmestyä vuonna 1933, jolloin julkaistiin Big Little -versio Armageddon-tarinasta. Kirjoissa käytettiin sarjakuvaa piirtäneen Dick Calkinsin kuvituksia. Kirjoissa Buck Rogers taistelee muun muassa Jupiterin ”depth menejä" ja "avaruuden superkääpiötä" ("the super-dwarf of space") vastaan.
Scifin lisäksi suosittuja lajityyppejä olivat dekkarit, länkkärit ja ylipäätään seikkailu.
Rikostarinoissa suosituin oli varmasti Dick Tracy, jonka seikkailuja julkaistiin Big Little -kirjoina yli kymmenen kappaletta (esim. Dick Tracy, Detective and Federal Agent, 1936, ja Dick Tracy and the Man with No Face, 1938), mutta muutkin ajan dekkarisankarit pääsivät kirjojen kansien väliin. Tunnetuimpia lienee Maltan haukan ja Lasiavaimen kirjoittajan, hardboiled-legendan Dashiell Hammettin ja Alex Raymondin luoma X-9, joka ilmestyi alun perin sarjakuvastrippinä kuusi kertaa viikossa. Hammett loi X-9:stä rajun sankarin, joka muistuttaa Maltan haukan Sam Spadea tunteettomuudessaan ja kylmyydessään. Sarjakuvista oli niinikään tuttu Mandrake eli Taika-Jim sekä Norman Marshin kehittelemä Dan Dunn, jonka seikkailut alkoivat vuonna 1933. Kiinnostava päähenkilö oli Brenda Starr, jonka seikkailuja piirsi sarjakuviksi ja Big Little -kirjoiksi Dale eli Dahlia Messick. Messick oli ainoa naispiirtäjä, jonka kädenjälkeä Big Littleissä näkyi. (Brenda Starr ilmestyy Yhdysvalloissa edelleen, luonnollisesti muiden tekemänä.)
Kirjallisempia lähtökohtia oli Charlie Chanin ja Ellery Queenin seikkailuista kertovilla Big Littleillä (esim. Charlie Chan Solves a New Mystery, 1940, ja Ellery Queen: The Adventure of the Last Man Club, 1940). Myös ajan lempilapset, FBI-agentit eli G-miehet, pääsivät moniin Whitmanin kirjoihin, mistä kertovat sellaiset kirjojen nimet kuin Gang Busters and Guns of Law (1940) ja G-Man vs. The Fifth Column (1941). Gang Busters oli Phillip Lordin kehittämä radiokuunnelmasarja.
Ajan kovaksikeitetystä rikoskirjallisuudesta ei ollut koskaan pitkä matka eksoottiseen seikkailuun, ja sitä Whitmanin Big Littlet tarjosivat runsain mitoin. Esimerkiksi Milton Caniffin Terry and the Pirates ja Alex Raymondin Jungle Jim pääsivät kirjojen kansiin, samoin Lee Falkin Mustanaamio sekä Fran Strikerin kehittelemä naamioitu radiosankari Green Hornet, joka on sittemmin elänyt pitkän elämän televisiossa ja sarjakuvissa. Myös laivaston upseeri Don Winslow sai omat BLB-kirjansa – aiemmin hänet oli nähty sarjakuvissa sekä lyhytikäisessä nimeään kantaneessa pulp-lehdessä.
Seikkailusarjoihin liittyvät myös monet lentoaiheiset tarinat – lentolehdethän olivat pulp-lehdistössä oma alalajityyppinsä, mistä kertovat sellaiset lehdet kuin Air War ja Thrilling Air Stories. Monet lentäjäsankarit saivat omat Big Little -kirjansa, kuten Tailspin Tommy, jonka oli luonut Hal Forrest, ja Barney Baxter, jonka kehitteli Frank Miller (jota ei tule sekoittaa Sin City -Milleriin). Pulp-kirjoittaja Russell Winterbotham (joka kirjoitti myös lyhytikäisen Flash Gordon -pulp-lehden tarinat) kirjoitti BLB-tarinan Dirigible-ZR90 and the Disappearing Zeppeline (1941). Al Lewinin piirtämä tarina oli harvoja alkuperäisiä Big Little -kirjoista, jotka eivät perustuneet sarjakuviin.Winterbotham loi toisenkin Big Little -sarjan alkuperäissankarin, Maximon, joka oli sarjan vastine Teräsmiehelle. Maximo oli jalkapalloilija, jolla oli myös kyky ylittää painovoiman rajoitukset.
Länkkäreissäkin Whitmanin sarja menestyi. Toinen Fran Strikerin luomista radiohahmoista, Lone Ranger eli Yksinäinen ratsastaja, pääsi useihin kirjoihin (esim. The Lone Ranger and the Black Shirt Highwayman, 1939). Sarjakuvista olivat uransa taas aloittaneet Buck Jones ja Tim Tyler. Luonnollisesti Big Littleissä nähtiin myös Zane Greyn nimiin pantu sarja King of the Royal Mounted. Kirjallinen lähtökohta oli myös James Oliver Curwoodin Kazan-kirjoilla. Elokuvaperäisiä olivat Gene Autry- ja Tom Mix -kirjat.
Erikoisuus on Hopi-intiaani Sekakukun kuvittama Flame Boy and the Indians’ Secret (1938). Tarinan kirjoitti Goren Arnold.
Whitman julkaisi Big Little -kirjoja aina vuoteen 1967 asti. Yksi viimeisiä oli Turokista tunnetun Paul S. Newmanin kirjoittama ja piirtämä Dick Tracy Encounters Facey.
Muutkin kustantajat kokeilivat isoja pikkukirjoja. Tärkein oli todennäköisesti Saalfield, joka julkaisi vuodesta 1934 alkaen elokuviin liittyviä Big Little -tyyppisiä kirjoja, kuten Hal Roachin Our Gang -komediasarjasta tehtyjä teoksia. Saalfield julkaisi formaatissa myös Kippari-Kalleja.
World Syndicate taas julkaisi tosielämän kertomuksia ja keskittyi historiallisiin hahmoihin, kuten Kit Carsoniin ja Daniel Booneen. Lynn Publishing ja Engel-van Wiseman Book Corporation tekivät isoja pikkukirjoja vain elokuvalähteistä, kuten Douglas Fairbanksin Robin Hoodista.
Suomessa ei ole juuri ilmestynyt Big Little Books -formaatin teoksia, mutta poikkeuksena voidaan mainita ainakin vuonna 1945 ilmestynyt Robinson Crusoen lyhennelmä, jonka julkaisi. Lisäksi huippuharvinaiset Mikki Hiiri -tarinat Mikki-Hiiri etsii aarresaarta (WSOY 1935) ja Mikki-Hiiri lentäjänä (WSOY 1936) ovat alun perin juuri Big Little -kirjoja.
Juri Nummelin
Lue myös juttu sarjakuvaromaanien historiasta ja Tintti-romaanista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti