Sissin pakinoissa scifi-tarinoitaEino Railo (1884-1948) oli kirjailija ja kirjallisuudentutkija, jonka maine on ollut aika tahriintunut viime vuosikymmeninä muun muassa hänen massiivisen, mutta ahdasmielisesti moralistisen Yleisen kirjallisuuden historian (1933-1934) ansiosta. Myös Railon kansallishenkisyys on ollut omiaan sysäämään häntä pois suomalaisen kirjallisuuden historiasta, vaikka hän oli monipuolinen ja kiinnostavakin hahmo, joka sentään väitteli - ensimmäisenä ja pitkään ainoana - englantilaisesta kauhuromantiikasta. Railon Haamulinna pitäisikin julkaista ehdottomasti uudestaan, Yhdysvalloissahan sen englanninkielisestä versiosta onkin otettu useita print-on-demand -painoksia. Lisäksi Railon varhaiset Osmo Iisalo -nimellä julkaistut seikkailuromaanit, eritoten Murhisaari (1914) ja Vorna (1916), edustavat tuolloin Suomen kirjallisuudessa harvinaista englantilaistyyppistä seikkailuhenkeä, vaikka aiheet ovatkin hyvin kansallishenkisiä. Railon omalla nimellä julkaistut usein uskonnollishenkiset romaanit sen sijaan tuntuvat raskailta jo ajatuksenakin.
On kuitenkin ollut yllättävä erään toisen projektin yhteydessä huomata, että Railolla on varhaistuotannossaan myös science fictioniksi laskettavia tarinoita. En ole itse huomannut, että Kynällä ja kiväärillä, joka ilmestyi vuonna 1918, olisi otettu missään vaiheessa mukaan mihinkään kotimaisen scifin bibliografiaan. Kirja koostuu Railon Sissi-salanimellä kirjoittamista pakinoista, kolumneista ja novelleista, joita ilmestyi sisällissodan aikana ja sen jälkeen Uusi Päivä -nimisessä kansallismielisessä sanomalehdessä. Suuri osa teksteistä on nyt luettuna jopa pelottavaa punakaartilaisten vastaista propagandaa, jossa Railo pyrkii usein sekä solvaamaan vastustajiaan että profiloimaan näitä psykologisesti alamittaisiksi. Joukossa on kuitenkin muutama tulevaisuuteen sijoittuva kuvitelma, jotka paljastavat, että Railo oli kiinnostunut kauhun lisäksi myös tieteis- ja utopiakirjallisuudesta.
Ensimmäinen kirjan sisältämästä scifi-henkisestä tarinasta on "Vapauden hinta", joka tosin muistuttaa enemmänkin satua. "Vapauden hinnassa" Railo kertoo "vanhan kronikan" sanoin Ugria-nimisen maan tarinan, joka on hennosti verhottu mukaelma Suomen sisällissodasta ja itsenäistymisprosessista.
Selvemmin tulevaisuuteen sijoittuva kuvitelma on tasavaltalaisen valtiomuodon vaaroista (!) kertova "Presidentin vaali Suomelassa". Railon aloitus on tyrmäävä: "Huolimatta kaikista järjen ja itsesäilytysvaiston sanelemista syistä oli Suomelan valtakunnasta tehty tasavalta." Railon kirjoittaessa tekstiään Suomessahan oli vielä käynnissä keskustelu siitä, tuleeko Suomesta tasavalta vai kuningaskunta. Railo on vastaansanomattomasti kuninkuuden puolella ja sanoo myös, että kuningaskuntana Suomi kiinnittyisi paremmin muihin Pohjoismaihin. Tasavaltana Suomesta tulee koko Pohjoismaiden alueen heikko lenkki. Railon perustelu parlamentarismin huonoudelle on epäkelpojen ainesten pääsy päättämään asioista ja päätöksenteon hitaus: "Ihmisten vaistomaisen halun saada tehdä kerrankin rauhassa työtä ja korjata hedelmiä rikkoi se suunnaton erimielisyys ja poliittinen epävarmuus, jonka vallassa elettiin viikosta viikkoon. Sitä eivät aiheuttaneet ainoastaan alituisesti uusiutuvat eduskunta- ja kunnallisvaalit, vaan ehkä eniten alati tapahtuvat hallituksen muutokset. (...) kansanedustus (oli) vuosien kuluessa muuttunut yhtä enemmän ammatillisten poliitikkojen erikoisalaksi, josta kaikki syvemmin ajattelevat ja edesvastuuntuntoiset kansalaiset jyrkästi kieltäytyivät." Railon kuivakkaasti kertoma tarina - joka ei ole varsinainen novelli - päättyy uuden sisällissodan uhkaan, kun keskenään vallasta kamppailevat osapuolet alkavat aseistautua. Lopulta sosialistit voittavat vaaleissa ja Railo väläyttää uuden ryssänvallan alkua.Toisenlaista utopiaa tarjoilee "Suomen kuninkaan ja kansan hetki", jossa Venäjällä voitetaan bolshevikit ja tsaarinvalta perustetaan uudelleen. Ikään kuin tämä ei jo riittäisi Railolle, tämä kuvittelee vieläpä, että Venäjä pelkää Suomea ja Suomen kuningasta: "Mutta idän ilmestyskirja-hirviö tunsi sittenkin jäntereissään jonkunmoista epävarmuuden ja epäröinnin hermostusta. Se tiesi ja tunsi, että Suomesta oli kuluneitten aikojen varrella uupumattomalla työllä ja toimella kasvanut valtainen ilves, jonka voima oli siinä täydellisessä herruudessa, jolla se hallitsi pienintäkin jänterettänsä, hienointakin hermosolmuansa. Se tiesi, että tuolla pedolla oli ruumiissaan shamaanimainen salaperäinen voima ja sitkeys, ehtymätön elävän veren ja elämänhalun lähde, joka ei koskaan lakkaisi virtaamasta ja jota eivät ehkä mitkään maalliset aseet tappaisi."
Railo myös manifestoi kuninkaanvaltaan liittyvän ajattelunsa näihin riveihin: "Suuren perheen isänä oli hän heti tullut siksi, mikä hän oli oleva, nimittäin kansansa valtiollisen itsetunnon symbooliksi, sen sisäisen arvoon pyrkimisen ja itsekunnioituksen näkyväksi kohdaksi, kaiken valtiossansa esiintyvän hyvän suojelijaksi, mutta vahingollisen vastalauseeksi. Hän oli voittanut kansansa rakkauden omalla rakkaudellaan, painanut mystillisellä arvovallallaan alas pikkumaisuuden ja nostanut esiin ja toimintaan jalouden ja uhraavaisuuden. Ja ennen kaikkea oli hän tullut kansansa pääksi sen aatteen pohjalla, että kuninkuus, hallitsija, edustaa jokaisessa kansassa syvällä voimakkaana piilevää miehuuden ja tarmon, puolustuksen ja pyhän oikeuden suojelun ajatusta. Suomen kansa, joka ei vuosisataan ollut saanut tuntea sitä itsetuntoa, jonka vapaalle miehelle antaa hänen aseensa, hänen miehuuden merkkinsä, oli kuninkaansa johdolla saanut takaisin muinaisen luontonsa, veressänsä olevan ilveksen hengen, jota ei voi tappaa aseilla eikä vuodattaa kuiviin."
Venäjä hyökkää Suomeen, mutta ei voi mitään, kun "outo ja ennen kokematon riemastuksen tunne (täyttää) Suomen sotajoukkojen mielen, kun ne (astuvat) kuninkaansa johdolla taisteluun perintövihollistaan vastaan". Suomalaiset palaavat alkukantaiseen sankarikauteensa ja voittavat sodan: "Ja turhaan lähetti barbaari laumojaan siihen solaan, jonka lävitse sille kimalteli maamme ihanuus." Lopulta "rauhan ruoho (kasvaa) valliemme edessä vaalenevien vihollisten luitten päälle".
Vielä yksi novelli pitää mainita, ja sen Railo tarkasti ajoittaakin tulevaisuuteen: "Suomalainen oikeistososialisti" tapahtuu vuodessa 2000. Kansallismuseossa on vuoden 1918 tapahtumia kuvaava näyttely, johon on asetettu muumioitunut "oikeistososialisti". Päähenkilö, nimetön minäkertoja ja museon oppaana toimiva "harmaapäinen professori" sanoo: "Siinä on ilmiö, jota suomalainen tiede, järki ja äly eivät ole kyenneet selvittämään."
Kertojan mukaan muumiolla on kahdet kasvot: "tuntijat eivät ole voineet varmistautua siitä, oliko otus todellakin tarkoittanut olla herrasmies vai n.s. proletääri". Molemmilla naamoilla on "mielistelevä hymy" ja sen ruumis on muotoutunut niin että se voi istua "vieläpä kolmellakin tuolilla samalla kertaa". Selkärankaa otuksella ei ole. Varsinainen kertomus oikeistososialistista - joka samaan aikaan kannattaa bolshevikkejä ja porvareita - perustuu "tohtori Nikodemus Uppoviisaan" tutkimukseen aiheesta. Railon pakina on epäilyttävä ja inhottavakin, mutta tekstinä taitava ja jopa hauska. Lopussa Railo mainitsee nimeltä Irmari Rantamalan ja "Valpas Hännisen" eli Edvard Valpas-Hännisen, joka oli ollut Työmies-lehden päätoimittaja 1901-1917.
Railon scifi-tarinat ovat asenteellisia ja poliittisesti nykyään vähintäänkin epäilyksenalaisia - vaikka moni kulttuurikonservatiiviksi itseään nimittävä saattaisikin huomata olevansa samaa mieltä Railon kanssa -, mutta ne pitäisi silti julkaista uudestaan hyvällä esipuheella varustettuna tai ainakin osana jotain laajempaa historiallista antologiaa.
Juri Nummelin
Ilmestysmistiedot:
Vapauden hinta, Uusi Päivä 25.1.1918
Presidentin vaali Suomelassa, Uusi Päivä 25.5.1918
Suomen kuninkaan ja kansan hetki, Uusi Päivä 28.5.1918
Suomalainen oikeistososialisti, Uusi Päivä 11.5.1918
Lue myös arvostelu Aivopeili-kirjasta!
